Top 10 sisustus blogit

1. Modernistikodikas.fi

modernistikodikas.fi screenshot

Vuonna 2012 perustettu Modernisti kodikas on pysähdyspaikka ruuhkavuosien keskellä. Punaisena lankana kulkevan kodin ja asumisen lisäksi käsitellään myös syvällisempiä aiheita, kuitenkin lempeällä positiivisuudella ja lukijalle samaistuttavalla otteella. Muut aiheet liikkuvat joustavasti matkailusta hyvinvointiin ja työelämästä tyyliin.

Kotia sisustetaan modernisti ja skandinaavisesti, suurissa linjoissa pyritään klassisiin ja aikaa kestäviin ratkaisuihin. Kotimaisuus on tärkeä arvo ja blogissa tuodaan mielellään esille suomalaista muotoilua ja osaamista. Kotona puuhailu, pienten muutosten tekeminen, tunnelmien luominen ja arjen sujuvuuden parantaminen ovat olennainen osa sisältöä.

Blogissa yhdistyvät asumisen kaksi puolta: city-elämä uudessa omakotitalossa sekä ekologinen vapaa-ajan viettäminen vuonna 2019 valmistuneella kesämökillä. Kaupunki ja maaseutu tarjoavat yhdessä myös monenlaisia näkökulmia asumiseen, sisustamiseen ja elämäntyyliin.

Blogia kirjoittaa jyväskyläläinen Kerttu Pylvänäinen, joka toimii markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijatehtävissä vaikuttajatyön lisäksi. Perheeseen kuuluvat aviomies, tytär (2009) ja poika (2015) ja tanskalais-ruotsalainen pihakoira Jalo.

Verkkosivu: modernistikodikas.fi

2. Omakotivalkoinen.casablogit.fi

casablogit.fi screenshot

Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajana toimii helsinkiläinen Miia, joka asustaa ja sisustaa 80m2 kokoista kerrostalokolmiota. Suomen suosituimpiin vaikuttajakanaviin kuuluvassa Oma Koti Valkoinen -blogissa sekä blogin somekanavissa käy viikottain yli 30 000 lukijaa ja yksittäinen blogipostaus tavoittaa kuukaudessa yli 75 000 suomalaista. Ahkerasti päivittyvässä blogissa inspiroidutaan kotimaisesta designista ja jaetaan aitoja otteita elämästä. Minimalistista ja käytännöllistä arjen estetiikkaa, sisustusta, remontointia, kulinaristisia kokemuksia, helppoja ruokareseptejä ja tavallista elämää – niistä on tämä blogi tehty!

Verkkosivu: omakotivalkoinen.casablogit.fi

3. Hymyilevakoti.fi

hymyilevakoti.fi screenshot

Hei, ihanaa, että olet täällä! Haluatko kuulla, kuka tätä blogia kirjoittelee? Olen media-alalla työskentelevä, kahden nuoren äiti ja itseoppinut sisustelija-remontoija. Innostuin sisustamisesta ja remontoimisesta vuosia sitten, kun aloin kaivata kotiimme valoa ja vaaleutta, lempeitä luonnonmateriaaleja, selkeyttä ja harmoniaa. Olen oppinut monenmoista kodin laittelusta, kun olen sisustellut ja tehnyt remppoja miehen kanssa ja välillä omin nokkinenikin. Näistä kokemuksistani, erehdyksistäni ja onnistumisistani kerron tässä blogissani, jonka perustin syksyllä 2016. Ajoittain kirjoittelen, teidän lukijoiden toiveesta, myös muista kotiin ja arkeen liittyvistä aiheista. Luotan sisustelussa omaan makuuni ja mieltymyksiini ja kannustan sinuakin tekemään niin. Omannäköisessä kodissa on hyvä olla. Jos sinulle tulee mieleen aiheita, joista haluaisit lukea, tai muuten vain haluat kertoa mielipiteistäsi, laitahan meiliä. Kuulen mielelläni ajatuksistasi.

Verkkosivu: hymyilevakoti.fi

4. Odeamalia.blogspot.com

odeamalia.blogspot.com screenshot

Tervetuloa tutustumaan blogiini! Näin aluksi kirjoitan huomioita liittyen asumisterveyteen ja -viihtyvyyteen. Olen tehnyt pitkän uran asumisterveysmikrobiologian ja sisäilma-asioiden parissa ja sisustussuunnittelua opiskellessani havaitsin, kuinka kiinnostavalla tavalla sisustussuunnittelu, asumisviihtyvyys ja asumisterveys kietoutuvat toisiinsa.

Asumisviihtyvyydellähän tarkoitetaan asukkaan kokemusta omasta ympäristöstään. Kyseessä on siis subjektiivinen kokemus, joka voi vaihdella eri yksilöiden kesken. Asumisterveydellä puolestaan tarkoitetaan asuntojen ja julkisten tilojen terveydellisiä olosuhteita, jotka useimmiten ovat mitattavissa (esim. radon, melu, sisäilman mikrobipitoisuus…). Kaikille lienee selvää se, että sisustussuunnittelulla voimme vaikuttaa asumisviihtyvyyteen sisätiloissa; omaan silmään kaunis ympäristö tuo viihtyvyyttä. Se voi kuitenkin unohtua, että yksi osa asumisviihtyvyyttä ovat terveydelliset olosuhteet, esimerkiksi hyvä sisäilma. Myös tähän voidaan vaikuttaa sisustussuunnittelulla.

Olen Outi Tolvanen, asumisterveysmikrobiologian asiantuntija ja sisustussuunnittelija Keski-Suomesta. Odeamalia-blogissani pohdiskelen sisustamiseen ja asumisterveyteen liittyviä asioita ja esittelen sisustamiani kohteita.

Verkkosivu: odeamalia.blogspot.com

5. Kristallinhohtoa.fi

kristallinhohtoa.fi screenshot
Kristallinhohtoa -blogi on kolmilapsisen juristiäidin sisustuspainotteinen lifestyle-blogi, joka on tehty vaaleanpunaisista unelmista, höystettynä rakkaudella kaikkeen kauniiseen. Meillä sisustellaan omaa taloa pääkaupungin sykkeessä, mökkeillään meren äärellä ja matkustellaan maailmalla (yli 37 maata käytynä). Sydäntäni lähellä ovat myös kaikenlainen käsillä näpertely, leipominen, muoti ja kosmetiikka. Tervetuloa kylään!

Verkkosivu: kristallinhohtoa.fi

6. Keltainenkahvipannu.blogspot.com

keltainenkahvipannu.blogspot.com screenshot

Blogia kirjoittaa Pauliina. Nainen, joka rakastaa tarinoita vanhojen tavaroiden takana. Täällä pääset tutustumaan vanhoihin esineisiin ja tavaroihin. Sisustus ja kirppiksillä kiertely ovat rakkaita harrastuksiani. Kotimme onkin sisustettu lähes kokonaan kirppislöydöin. Tervetuloa seuraamaan!

Verkkosivu: keltainenkahvipannu.blogspot.com

7. countrysally.blogspot.com

countrysally.blogspot.com screenshot logo

Kolmen nuoren aikuisen & yhden vielä kotona asuvan teinin äiti. Pikkuisen kullannupun nuorekas Mummi. Vaimo. Virkanainen. Innokas sisustaja, joka hurahti maalaisromantiikkaan jo Amerikan vuotenaan 1988.

Interior stylist from Finland. Mom of four & young Granny

Sally

Verkkosivu: countrysally.blogspot.com

8. hannele78.blogspot.com

hannele78.blogspot.com screenshot
  • Tunnelmaa
  • Sisustamista
  • Leipomista
  • Valokuvausta
  • Arjen pieniã iloja

Naista aiheista koostuu Tayttä Elamaa-blogini. Ammatiltani olen sisustusneuvoja. Perheeseen kuuluu mies ja 7 lasta, jotka pitävät huolen siitä ettà meillä eletãán tayttà elämãã!

hannele

Verkkosivu: hannele78.blogspot.com

9. Rawdesignblog.blogspot.com

rawdesignblog.blogspot.com screenshot

Moikka! Olen Peeta. Koulutukseltani olen muotoilija, ja teen nykyään hommia Bo LKV:n luovana johtajana, jonka takia blogille on melko rajallisesti aikaa. Asun vuokralla Kalliossa 40 neliöisessä kaksiossa ja remontoin tulevaa kotiani. Tällä hetkellä viihdyn parhaiten vanhassa talossa, jossa on puulattiat ja ilmava huonekorkeus.

Sisustajana tykkään rehellisen raa’asta tyylistä, josta tämä blogin nimikin tulee. Muotoilijana aidot materiaalit ja laadukas muotoilu kiinnostavat ja käytän myös kirppislöytöjä mielelläni sisustuksessa. Tunnelmallisen niukka väripaletti ja kotoisa fiilis päämäärinäni sisustan kotia.

Oman kodin lisäksi kannan kameraa mukana kaupungilla/ulkomailla ja kuvaan siistejä kahviloita, liikkeitä, tapahtumia ja muuta silmääni miellyttävää. Kaikki ajankohtainen kiinnostaa.

Verkkosivu: rawdesignblog.blogspot.com

10. pellavaajapastellia.fi

pellavaajapastellia.fi screenshot

Tervetuloa rohkeaan ja rentoon sisustustusblogiin!

Pellavaa ja pastellia on totuttu yhdistämään keskenään sekä materiaaleina että blogin nimessä.

Osa lukijoista on saattanut aikoinaan seurata samannimistä sisustusblogia, jonka ylläpitäjä teki todella hyvää työtä aina bloginsa valokuvia myöten!

Sisustusblogit muistuttavat usein design-liikkeiden ja huonekalukauppojen katalogeja enemmän kuin kuvaelmia oikeista kodeista. Olemme tottuneet blogisisällöissä siloiteltuun lopputulokseen ja siistiin tyyliin. Kun arjen kaaos kerrostuu oman kodin nurkkiin, laskutasoille ja lattioille, voi tuntua hyvältä katsella joskus blogeja, joiden parissa pystyy eläytymään toisiin maisemiin sen sijaan, että tuijottelisi aina oman kotinsa seiniä.

Verkkosivu: pellavaajapastellia.fi

Luitko jo nämä?

Rahapelimainonta

Rahapelimainonta tänä päivänä

Suomessa uhkapelaamista ja rahapelimainontaa sääntelee arpajaislaki. Laissa määritellään niin rahapelien markkinoinnin käsite kuin sallitun mainonnan laadulliset edellytyksetkin. Rahapelimarkkinoinnissa tulee noudattaa arpajaislain lisäksi myös kuluttajansuojalakia. Suomessa

Lue lisää »
Miten Luodaan Menestyvä Blogi

Miten Luodaan Menestyvä Blogi?

Bloggaaminen on loistava tapa jakaa tietoa, ilmaista mielipiteitä tai rakentaa verkkoa. Riippumatta siitä, oletko intohimoinen harrastaja, haluatko mainostaa yritystäsi tai harkitsetko vakavasti uraa bloggaajana, on

Lue lisää »