Nettisivujen teko mielessä – lue ensin tämä!

Nettisivujen teko

Nettisivut ovat monelle yritykselle se tärkein tulonlähde, joten niiden tekemiseen on syytä panostaa ajallisesti ja rahallisestikin. Onneksi nykyään kotisivujen tekemiseen ei välttämättä tarvita kovapalkkaista nörttiä, vaan se hoituu itseltäkin. On olemassa helppoja työkaluja, joiden avulla lähes kuka vain pystyy tekemään yritykselleen tai itselle tyylikkäät nettisivut. Mutta onko mahdollista saada täysin ilmainen nettisivu, se selviää tästä artikkelista.

Suunnittelu on kaiken A ja O

Nettisivujen teko alkaa huolellisella suunnittelulla. Ensimmäiseksi tulee selvittää, mikä sivuston tavoite on ja mitä siltä halutaan. On hyvä kirjata ylös millaista sisältöä ja muita asioita sivustolla pitää ehdottomasti olla. Kun kaikki on hyvin suunniteltu, toteutusvaihe on paljon helpompi toteuttaa.

Suunnitteluvaiheessa on hyvä miettiä, tehdäänkö sivut itse vai palkataanko nörtti tekemään homma. Erityisesti yrityksen nettisivujen ollessa kyseessä, voi olla hyvä harkita sitä nörttiä, sillä niihin tulee panostaa täysillä. Ammattilainen osaa tehdä täsmälleen yrityksen näköiset ja hakukoneoptimoidut sivut nopeasti. On mahdollista tehdä tämä itsekin, mutta laatu ei ole välttämättä huipputasoa ja sivustosta voi tulla hieman kotikutoisen näköinen.

Domain ja webhotelli

Domain ja hosting

Jotta kotisivut toimisivat, lisäksi tarvitsee hommata kotisivutila ja verkkotunnus eli domain. Toisille voi olla helppo päättää sivuston verkkotunnus, toiset jämähtävät tähän vaiheeseen pitkäksikin aikaa. Domainin ostaminen kannattaa kuitenkin tehdä mahdollisimman pian, jotta saa haluamansa domainin varmasti käyttönsä. Useimmiten kotisivutiloihin sisältyy yhden verkkotunnuksen rekisteröintimaksu/vuosi. Laadukas palvelu verkkotunnuksella maksaa useimmiten alle sata euroa/vuosi. Eli näitä ei saa ilmaiseksi.

WordPress on suosituin julkaisujärjestelmä

Kotisivut rakennetaan jonkin julkaisujärjestelmän päälle. Suosittuja ilmaisia julkaisujärjestelmiä ovat esimerkiksi WordPress, Drupal ja Joomla. Julkaisujärjestelmät mahdollistavat sivuston muokkaamisen ja ylläpidon ilman, että pitää olla ammattikoodari. Jos kuitenkin halutaan tehdä sivustolle joitakin kustomointeja, tällöin tarvitaan jälleen se nörtti apuun. Monet ammattilaisetkin tekevät kotisivut jollekin julkaisujärjestelmälle.

WordPress on maailman suosituin julkaisujärjestelmä ja sitä käytetäänkin ylivoimaisesti eniten verkkosivustojen tekemisessä. WordPress on monipuolinen, sitä on helppo kustomoida, siihen on saatavilla runsaasti erilaisia teemoja sekä lisäosia, jotka lisäävät sivuston toiminnallisuutta. Verkkosivujen tekeminen WordPressille onkin erittäin suositeltavaa. Mikäli kuitenkin päätät tehdä kotisivusi itse, löydät paljon erilaisia videoita ja kirjallisuutta avuksi.

Sitten rakennetaan sivustolle ulkoasu. Valittavana on paljon teemoja, ilmaisia ja maksullisia. Maksullisia teemoja on yleensä helpompi kustomoida ja ne ovat myös monipuolisempia, joten on syytä kohdistaa valinta sellaiseen. Pitää myös muistaa mobiiliystävällisyys, seillä se on tänä päivänä välttämättömyys. Valitun teeman tuleekin skaalautua kaikille laitteille.

Sisällöntuotanto on tärkeä

Sivuston ulkoasu on toki tärkeä visuaalisesti, mutta sisältö on aina se merkittävin tekijä. Kotisivujen tekemiseen liittyykin olennaisesti myös sisällöntuotannon miettiminen ja tähän on hyvä panostaa. Mitäpä sitä tekee upeilla kotisivuilla, jos siellä ei ole mitään relevanttia sisältöä. Ja jos ei ole sisältöä, ei ole asiakkaitakaan.

Yleensä ihmiset etsivät hakukoneiden avulla jotain tietoa tai ratkaisua ongelmiinsa. Ole sinä siis se, joka vastaa tähän kysyntään. Kerro sisällössäsi, millaista arvoa omat tuotteesi tai palvelusi tarjoavat asiakkaalle.

Kuvat rytmittävät kivasti tekstejä ja mikäli sinulla ei vielä ole tarpeeksi kuvia käytössäsi, löydät helposti sopivia kuvia ilmaisista kuvapankeista. Kuvat kuitenkin kasvattavat sivuston latausaikaa, joten ne kannattaa pienentää ennen sivustolle liittämistä tai laittaa mielummin kuvakaruselli sivuille.

Ratkaiseeko tuotteesi asiakkaan ongelman?

On hyvä myös miettiä, ratkaiseeko oma tuotteesi tai palvelusi jonkin ongelman? Asiakas kuitenkin yleensä etsii ratkaisua johonkin häntä askarruttavaan kysymykseen googlatessaan. Jos hänellä on esimerkiksi polkupyörä rikki, hän saattaa etsiä sopivaa pyöräkorjaamoa.

Mikäli sinulla on pyöräkorjaamo ja voit ratkaista hänen ongelmansa eli korjata pyörän, mieti millaista hyötyä juuri sinun pyöräkorjaamosi voisi hänelle tarjota. Jos olet saanut hyvää palautetta vaikkapa siitä, että olet todella nopea, niin kerro tästä hyödystä. Asiakas ei joudu odottamaan useita päiviä, että saa pyöränsä takaisin, vaan sinä hoidat homman muutamassa tunnissa. Tarjoa jotain muuta hyötyä kuin alhaista hintaa. Ole uniikki.

Referenssit ja suosittelut

Jos vain suinkin mahdollista, käytä sivustollasi asiakasreferenssejä ja suositteluja. Parasta olisi, jos asiakas kertoo palautteensa omalla nimellään ja kasvoillaan, sillä anonyymit asiakaskertomukset voivat herättää lukijassa sellaisen olon, että tämä ei ehkä olekaan totta.

Nykyään on helppo koota asiakkaiden suositteluja esimerkiksi videomuodossa. Sosiaalisessa mediassa saadut arvostelut ja palautteet ovat myös arvokasta materiaalia kotisivulle. Hyvät palautteet vakuuttavat potentiaaliset asiakkaat paremmin kuin maireat superlatiivit.

Nettisivujen ylläpito

Vaikka kotisivut olisivatkin rakennettu mille tahansa alustalle, niille pitää tehdä säännöllisesti päivityksiä. Ainakin teemat ja lisäosat tarvitsevat päivityksiä ja tietenkin itse julkaisujärjestelmä. Pelkästään tietoturvan vuoksi päivitykset on syytä pitää ajantasaisina. Jos päivitykset tekee manuaalisesti, siihen kuluu aikaa. Siksi ne onkin hyvä antaa jollekin ulkopuoliselle tehtäväksi. Webhotellien työkalut kyllä tekevät päivityksiä automaattisesti, mutta on riskinä että sivusto menee rikki, koska ne eivät testaa sivustoa. Nettisivujen teko vaatiikin monen asian huomioonottamista.

Mitä itse tehdyt kotisivut maksaa?

Tehdyt kotisivut

Jos tekee kotisivut itse, säästää toki rahaa mutta aikaa kuluu vastaavasti enemmän. Toki yksinkertaiset kotisivut on helppo tehdä itsekin, pitää varautua kuitenkin tekemään kompromisseja esimerkiksi ulkoasun osalta.

Hiukankin laajempaan tai usean toiminnallisuuden sivustoon, kuten sellaiseen jossa on blogi tai verkkokauppa, on hyvä pyytää avuksi ammattilainen. Luonnollisesti tämä vaatii rahaa, mutta näin saa ainakin varmasti toimivat sivut. Pyydä tarjouksia useammalta tekijältä ja varmista, että voit jatkossa muokata sivustoa itse. Nettisivun hinta riippuukin paljolti siitä, teetkö kaiken itse vai ulkoistatko osan toisaalle.

Hakukoneoptimointi on avainasemassa

Hakukoneoptimointi on todella tärkeää, sillä se auttaa sivustoa näkymään luonnollisissa hakukonetuloksissa houkutelleen sivustolle kävijöitä. Maksullinen mainonta toki on myös vaihtoehto ja jopa nopeampi kuin hakukoneoptimointi. Myös sosiaalisen median kautta voi saada kävijöitä sivuilleen. On hyvä myös varautua kävijäpiikkeihin, ettei sivusto kaadu kriittisellä hetkellä.

Luitko jo nämä?

Rahapelimainonta

Rahapelimainonta tänä päivänä

Suomessa uhkapelaamista ja rahapelimainontaa sääntelee arpajaislaki. Laissa määritellään niin rahapelien markkinoinnin käsite kuin sallitun mainonnan laadulliset edellytyksetkin. Rahapelimarkkinoinnissa tulee noudattaa arpajaislain lisäksi myös kuluttajansuojalakia. Suomessa

Lue lisää »
Miten Luodaan Menestyvä Blogi

Miten Luodaan Menestyvä Blogi?

Bloggaaminen on loistava tapa jakaa tietoa, ilmaista mielipiteitä tai rakentaa verkkoa. Riippumatta siitä, oletko intohimoinen harrastaja, haluatko mainostaa yritystäsi tai harkitsetko vakavasti uraa bloggaajana, on

Lue lisää »